Meille selvisi Kimmon kanssa hyvinkin pian, että olemme aika samoilla linjoilla tuon tulevan talon suhteen, niin rakenteellisesti, että sisustuksellisestikin. Halusimme kompaktin (179m2) talon jossa olisi vain tarvittava määrä huoneita (huomatkaa että lastemme määrä rajautuu siis kahteen, älkää koskaan epäilkö pömppövatsaani raskausmahaksi!!!) ja paljon avointa tilaa.

Yksi johtoajatuksista oli olohuoneen, ruokailutilan ja keittiön yhdistäminen yhdeksi kokonaisuudeksi. Päätimme että tämän tilan koko tulisi olla 80m2, tästä olemme kuitenkin vähän joutuneet tinkimään, mutta reilut 70m2 taitaa olla koko nyt paperilla. Emme siis halunneet väliseiniä, takkaa tms. rajaamaan näitä tiloja, keittiön saarrekettakin mietitään. Saarrekkeen etuna olisi pieni peittävyys efekti tiskipöydän suuntaan. Sohvalta en haluaisi tiskejä katsella...

Korkea tila ja yksi kerroksisuus oli toinen suuri ajatuksemme. Jos ~180m2 jaetaan kahteen kerrokseen, häviää tilan tuntu ratkaisevasti ja toinen kerros jää yleensä vain nukkumista varten. Kokemuksen kautta tuttavaperheissä; jos lapsilla on huoneet yläkerrassa, mutta olohuone on alhaalla, raahataan koko lastenhuoneen sisältö pikkuhiljaa alakertaan... Näin ajattelisin juuri meillä käyvän, joten toivon että yksikerroksisuus tuo tähän helpotusta. Talomme katto nousee olohuoneen ja keittiön osalta 4,7metriin ja vanhempien makuuhuoneenkin katto lähemmäs neljää metriä. Saa nähdä tarvitaanko akustiikkalevyjä/elementtejä/maalia tms.  Ongelmana saattaa myöskin olla käytävä olohuoneesta makuuhuoneelle ja vieras/työhuoneelle, joka saattaa muuttua kovin kapean näköiseksi putkeksi jos sen katto on korkealla??! Minua tämä ei niinkään haittaa, Kimmoa hieman askarruttaa.

Talomme tulee sijaitsemaan rinteessä ja yksikerroksisuuden pieneksi mausteeksi talossa tulee olemaan 1,2m korkeusero. Poikien makkarit, eteinen ja iso WC tulevat olemaan korkeammalla ja muu osa talosta matalammalla. A:lla oli ehdottoman hyvä näkemys poikien huoneiden sijainnista; ovat ulko-oven läheisyydessä, eteisen molemmin puolin ja mahdollisimman kaukana (kaukana ei todellisuudessa ole kaukana) vanhempien makuuhuoneesta . 

Tulee mieleeni lapsuuden ystäväni perhe jossa pienenä tyttönä ja vähän isompanakin vierailin/yökyläilin. Heillä oli iso omakotitalo ja erityisen laajakatseiset vanhemmat; viikonloppuaamuisin perheen äiti nousi keittämään suuren kattilallisen puuroa ja istuutui pöytään. Pikkuhiljaa pöydän ääreen valui pieniä lapsia, isompia lapsia kavereineen ja lopulta kasa murrosikäisiä näppylänaamoja kavereineen. Pöydän alla makailivat talon koirat tyytyväisinä putoavista makupaloista. Oletan, ettei talossa aina tiedetty kuinka paljon huushollissa väkeä nukkuu, mutta aamiaisella kaikki otettiin poikkeuksetta sydämmellisesti vastaan.

Tämän perheen isä ja äiti olivat jotenkin tiedostavia siitä, mitä nuorten maailmassa tapahtuu ja heidän kanssaan oli helppo olla ja jutustella. Olettaisin että tällä tavalla toimiessa saa lapsensa pysymään aikalailla lähistöllä eikä niinkään naapurissa piilossa paheita tekemässä. En tarkoita sitä, etteikö murrosikään kuuluisi rajojen rikkominen, ovien paiskominen, omien vanhempien mollaaminen ja paheidenkin tekeminen jossain määrin, mutta tuossa perheessä nämä asiat kuuluivat jotenkin luonnollisesti asiaan ja ne tehtiin avoimesti ja niihin suhtauduttiin aika arkipäiväisesti (tämä siis minun näkemykseni asioista). Perhe myös työllisti vuorotellen omia lapsiaan opiskeluiden ohella sekä kasan näiden kavereita omaan yritykseensä, sekametelisopassa muistan myös meidän etsineen nakit taskuissa portista karanneita koiriaankin.

Tätä olen pitkin elämääni aina välillä lämmöllä muistellut ja päättänyt toimia omien lasten kanssa samalla lailla (Kiitos Raija ja Jussi ihanasta esimerkistä) kun he kasvavat isommiksi. Oma äitini ei ollut yhtä laajakatseinen, ehkä nykyään olisi, mutta minun kohdallani vähän myöhäistä

Rakennuslupamuutospaperit ovat nyt kunnassa käsittelyssä ja parhaimmillaan lupa kolahtaa maaliskuussa, pahimmillaan vasta huhtikuussa ja tällöin aloitusta joudutaan siirtämään kuukaudella. Hakemuksemme oli kunnan ensimmäinen tänä vuonna, joten toivon että he virkein ja avoimin mielin sen käsittelisivät.