Tämä paperisota ja asioiden tapahtuminen "vasta" A4-tasolla on ruvennut tympimään minua, olenhan suorastaan kuuluisa pitkästä pinnastani ja haluaisin jo siemailla aamukahvia omalla takapihalla...

Tapasimme pääsuunnittelijaamme A:ta ja rakentajaamme T:tä tontilla pari viikkoa taaksepäin ja mitä tapahtuikaan?!? Joku videokameran näköinen laite seisoi tontin laidalla ja se merkitsi minulle, kärsimättömälle jonkun todellisen alkamista!!!! Laitehan oli siis vaaituskone ja sillä muistini mukaan mitataan korkoja. Tuon suhteellisen pienen härpättimen saapuminen tontille oli juhlaa, rakentaminen alkaa konkretisoitumaan. VIHDOIN!

Kimmo aloitti isäkuukautensa ja nyt onkin hieman enemmän aikaa paneutua hommiin. Tunnetusti tehokkaana miehenä hän yritti saada kaiken rakentamiseen ym. liityvän tehtyä ensimmäisenä lomapäivänään ja stressihän siitä pukkasi. Onneksi tajusi sen mahdottomuuden itsekin ja huumori palasi perheeseen.

Kirjoittelin jo aiemmin näistä naisten ja miesten töistä, aihe palasi taas mieleeni kun tajusin meidän fiilistelevän omilla tavoillamme; minulle tuli pakottava tarve saada musta, paksusivuinen kierrekantinen vihko, jonka sivuille tulee jokaiseen huoneeseen/tilaan liittyviä kuvia joita olen vuosien varrella kerännyt sisustuslehdistä ja joiden kuvittelisin tulevan uuteen kotiimme. Tämä vihko oli pakko saada ja nyt sitä sitten nyperretään illoin...

Kimmon pakottava tarve liittyi MS project -ohjelmaan/työkaluun. Sen kokeiluversio on nyt ladattu koneellemme ja mitä kaikkea se pitääkään sisällään ja mitä kaikke sillä pystyykin hallitsemaan?!? Sitähän minä en tiedä, käyn vain kuuliaisen vaimon tavoin ihailemassa käppyröitä kun Kimmo palo silmissään on ensin konetta tunnin poikineen naputellut. Tosiasiassa arvostan Kimmon viitseliäisyyttä tässä asiassa ja ohjelma varmasti tuo apua mm. aikatauluttamiseen, mutta itse pitkällä kärsivällisyydellä varustettuna en sitä jaksa opetella käyttämään Viaton

Maanrakennusurakka kilpailu lähenee loppuaan ja toivon mukaan kaivinkone jyrisee tontilla jo muutaman viikon päästä. Päätimme siirtää talon paikkaa kymmenellä metrillä, jotta yhden nurkan kanssa ei tulisi painumisongelmia. Rakennuslupaahan ei ole vielä hyväksytty ja kunnan virkamiehen mukaan tämän ei pitäisi viivästyttää luvan saamista. Nyt sitten vain odotellaan sillä saralla.

Harkkokilpailu on myös käynnissä, asiantuntijoiden mukaan vaan kannattaisi vielä hetki odotella hintojen putoamista. Me olemme kuitenkin sopineet urakan aloittamisesta huhtikuun puolella ja aikahan on myöskin rahaa... Paljon tilattavaa tavaraa tulee toki kesälle ja syksyyn joten hintojen putoamista odotellessa.